lauantai 21. huhtikuuta 2012

Hämmennys

Tuntuu oudolta, että haluaa lukea, mutta ei kuitenkaan lue, vaan lagaa. Toisaalta ehkä 5.50 herääminen ei auta asiaa.

ImagineFX on muuten hyvä lehti. Spottasin sen joskus Kampin Suomalasessa, kun oli muutama minuutti ennen bussin lähtöa. Muttta tietysti se on myös kallis, joten nyt vihdoinkin sain aikaiseksi varattua sitä kirjastosa, ja olen lueskellut helmikuun numeroa. En todellkaan ole tai tule digital-taiteilijaksi (mikä se on suomeksi?), siis en tule piirtämään tms. koneella, mutta siis se on Fantasy & Sci-fi Digital Art -lehti. Eli siis, se on hyvin mielenkiintoinen ja hyvin tehty.

Olen myös lukenut Scott Pilgrimiä kolme albumia. Se piirtotyyli on mitä on, mutta kun lukee sitä, niin se onkin yllättävän miellyttävä, ja mukava. Eli siis hyvä. Erityisesti kaikki videopeliviittaukset, ja kuinka itemien ilmaantuminen otetaan vain onnekkaana tapahtumana. Ne kuitenkin elää ihan normimaailmassa Torontossa.

Scott Pilgrim leffa oli myös toooosi hyvä.

Jotenkin mun mielessä on ollut paljon ajatuksia viime aikoina, mutta toisaalta mieli on aika tyhjä.
Ja haluisin piirtää. Ja nukkua.

Jotenkin oon selittänyt kaikkea priorisoinnilla viime aikoina. Ja siis kyllä, pitää priorisoida, mutta paskaa se on silti. Siis ei täysin kokonaan, mutta. Oon pyrkinyt suunnittelee kaikkea, mutta silti en aina onnistu pysymään siinä, tai tulee kaikkea ihmeellistä eteen, ja haluisin myös suunnittelematonta aikaa. Ja tuntuu pahalta, etten päässyt Sirun tupareihin. Vaikka priorisointia ei voi siitä syyttää. En silleen syytä työvuorojakaan, tai mitään muutakaan, mutta tylsää silti työntakia missata tuparit. Ne eivät olleet kenen tahansa tuparit!

Ehkä on ihan hyvä, et oon lagannut tänään illalla. Huomenna uudella energialla eteen päin, tai jotain. Tänään oli muuten hyvät treenit.

Sanoinko, että haluan piirtää?

On hämmentävää, kun nyt oon yhtäkkiä ilmaantunut kaikkia randomeita päätä syksystäsi juttuja. En siis tarkoita opiskelun kannalta, vaan kaikenlaisen muun. En oo valmis. Siis, että nyt voin vain keskittyä opiskeluun ja opiskeluun. En edes halua ajatella muuta. Tottakai ajattelen, mutta varsinkaan tulevaisuutta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti