sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Valkoinen joulupallo

Petra kirjoittaa aina niin aktiivisesti blogia, että minäkin ajattelin jotain kirjoitella. Puhuimme vähän aika sitten näennäisesti avautumisesta. (Okei, toi lause kuulosti siltä, että se olisi ollut jonkun oppitunnin puheenaihe, heh). Mutta jos joku näennäisesti avautuu, niin mikä siihen on sitten motiivina. Jos siihen on motiivia. En kyllä tiedä, ei minulla ole kokemusta näennäisesti avautuvista ihmisistä. Toisaalta en sinänsä tiedä, mikä lasketaan avautumiseksi. Siis, sehän riippuu puhtaasti ihmisestä. Toisaalta ainakin itse puhun lopulta hyvin harvoin miltä minusta tuntuu. Harva puhuu siitä miltä tuntuu. Mikä tuntuu?

Tunteet on ihan hämyjä. Tai siis minusta aina tuntuu, että kaikki maailman muut ihmiset pystyvät märittämään jotenkin tosi tarkaan miltä heistä tuntuu, voi se tietysti vaihtua pois nopeasti, mutta kuitenkin. Siis, ei tietenkään yhdelläsanalla, tai ei välttämättä koko tunteelle löydy mitään sanoja, mutta kuitenkin tietää miltä tuntuu. Minusta tuntuu, että minä menen sellaisella hämärällä harmaalla alueella, joka on surullinen ja suruisa ja täynnä kaipuuta ja ikävää, ja huolta, hyvin paljon huolta. Ja sitten syön liikaa suklaata. Ja sitten alue on kuitenkin jotenkin laikukas. Ja silloin kun tuntuu, ettei tunne mitään, niin silloin on varsinkin surullinen, tai jotain, luulen. On outoa, että huomenna on jouluaatto. Viime aikoina on ollut yleisesti ottaen hyvin kivoja päiviä ja aikoja ja tapahtumia, ystäviä ja kavereitä, joiden kanssa on hauskaa.

Yksin kaikki negatiiviset tunteet tuntee jotenkin tosi voimakkaasti. Silloin vaan on. Silloin paikalla ei ole ystäviä, jotka tekisivät iloiseksi. Silloin ajattelee Sirua. Lopulta aina ajattelee Sirua.

Toisaalta, koska olen lopulta ehkä maailman (no en ehkä) ignoranteinpia ihmisiä, niin maailma jatkuu. Ignoranttius helpottaa monia asioita, mutta en kyllä haluisi olla niin random. Surua ei helpota mikään. Eikä se haittaa.

Olen sillä tavalla hyväksynyt itseni, siis luonteeni ja mitä teen ja miten olen ja kaikkea, mutta en halua kangistua kaavoihin. Teen paljon asioita samalla tavalla koska rakastan kyseisiä asioita, esimerkiksi karatea. Käyn siis treeneissä. Mutta sitten on monia asioita, jotka ovat kivoja ja mukavia, joten noudatan niiden kaavoja, koska se on yees. Turvallisuus ja jaksamattomuus on paskaa. Uudehkot tai kokemattomat asiat vaatii enemmän energiaa. Viime aikoina on kieltämättä tuntunut aika hengettömältä ja sellaiselta, ettei ole yhtään energiaa. Ei vain ole. Toisaalta voisin oppia kävelemään suoraan, ettei jalkani kääntyisi harottamaan ulospäin. Mutta siis oikeasti. Haluaisin kasvaa ja kehittyä. Toisaalta sitä haluaa kaikenlaista.

Yliopisto on ihana paikka.

Hyvää joulua!

1 kommentti:

  1. Toi lause "Puhuimme vähän aika sitten näennäisesti avautumisesta." kuulostaa siltä, että me olemme puhuneet tosi näennäisesti aiheesta avautuminen. : D Monimerkityksiset lauserakenteet.

    Kun ei ole energiaa, on helpompi tehdä rutiininomaisia asioita. Siksi muakin vähän pelottaa vaihtoon lähtö, mut onneksi se on sentään Japani, eikä mikään täysin uus maa. Mutta toisaalta on pelottavaa, jos vain jää rutiininomaisesti kaavoihin, koska ei ole energiaa. Siitä tulee kierre, ettei jaksakaan tehdä mitään. Niinku jos vaan vaikka makais himassa, niin ei siitä tulis yhtään lisää energiaa, vaan tuntis ittensä päinvastoin yhä väsyneemmäks. Sama juttu, että jos ei sitten koskaan tee vähän väkisinkin ja energiattomana jotain uutta tai omia rajoja rikkovaa, niin ei sitä energiaa siihen itsestäänkään välttämättä tule.

    Öh syvällistä. Mutta asioita ehtii kyllä tehdä sitten kun tuntuu siltä.

    VastaaPoista